X


Hääkorut morsiamelle

Kauniit hääkorut morsiamelle Kultajousesta

Häät ovat juhla, joissa yksityiskohdilla on merkitystä. Upeat hääkorut täydentävät morsiamen lookia tärkeänä päivänä, ja luovat viimeisen silauksen kokonaisuuteen. Hääkoruja valitessaan morsiamen tulee luottaa omaan tyyliinsä, mutta kokonaisuutta kannattaa toki peilata myös esimerkiksi häiden teemaan ja morsiamen muuhun lookiin sovittaen. Kauniit hääkorut morsiamelle löydät Kultajousen valikoimasta. Tutustu hääkorut morsiamelle valikoimaamme ja tilaa helposti korut tärkeään päivään!

Miten valita hääkorut morsiamelle?

Siihen, millaiset hääkorut morsiamelle tulisi valita, ei ole yhtä oikeaa kaavaa. Vaikka perinteisesti morsiamen hääkorut ovat olleet esimerkiksi helmiä ja timanttikoruja, voi nykypäivän trendikäs morsian irrotella mielensä mukaan. Valitse vähintään korumetallit siiten, etä niiden värit miellyttävät itseäsi. Oikeastaan ei siis ole olemassa sääntöjä siitä, millainen hääköru morsiamelle tulee valita, sillä lopulta morsian itse tietää sen parhaiten. Morsiamen hääkorut saavat siis olla oman tyylisi mukaiset! Muista myös, että hääkoruja voi käyttää myös juhlapäivän jälkeen, valitse siis sellaisia koruja, joita tahdot käyttää tulevaisuudessakin. 

Hääkorut verkkokaupasta

Vältä häästressi, ja tilaa hääkorut morsiamelle helposti Kultajousen verkkokaupasta. Olipa mielessäsi sitten klassisemmat taikka näyttävämmät hääkorut morsiamelle, löydät jokaiseen tyyliin sopivat hääkorut laajasta valikoimastamme. Muista myöös sulhasen koru- ja asustevalinnat. Kultajousen laajasta valikoimasta löydät myös hääkorut sulhaselle! Katso myös valikoimamme helmikorvakorut, helmirannekorut sekä helmikaulakorut. Yli 50€ tilauksiin toimitusmaksu 0€ Postiin ja Postin noutopisteisiin. Tervetuloa tutustumaan hääkorut morsiamelle valikoimaamme!

9
  10499

 

Valkokultainen riipus, makeanvedenhelmi 6mm

46344

93,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kultainen riipus, makeanvedenhelmi 6 mm

46341

79,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Haave korvakorut, puolirengas

42060

145,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Haave rannekoru

42059

135,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Story of Love Rome timanttiriipus 0,10ct valkokulta

41674

399,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Story of Love Rome timanttiriipus 0,10ct keltakulta

41670

359,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Story of Love Helsinki timanttiriipus 0,30ct valkokulta

32594

1190,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Lumikukka pitkät korvakorut, hopea

22315

155,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kultaiset helmikorvakorut 9 mm

14996

199,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kultaiset helmikorvakorut 8,5 mm

14995

169,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kultaiset helmikorvakorut, koukkukiinnitys

14993

99,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Hopeiset korvakorut, roikkuvat helmet

10867

27,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää