Kultajousi-ketju

Kultajousi on Suomen suurin muodikkaisiin koruihin ja kelloihin keskittyvä koko Suomen kattava vähittäiskauppaketju. Se kuuluu Pohjoismaiseen koru- ja kelloalan konserniin, joka omistaa Kultajousen lisäksi sisarketjut Guldfynd, Hallbergs Guld ja Albrekts Guld Ruotsissa, Pohjoismaisen liike- ja arvolahjoihin keskittyvän yritysmyyntiyksikön sekä luksustason erikoismyymälöitä. Konsernin myymälälukumäärä on noin 282, liikevaihto ylittää 160 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 1700 työntekijää. Kultajousi on aidosti ketjumaisesti toimiva yritys, ja kaikki 82 Kultajousi-myymälää ovat ketjun omistuksessa. Ketjumainen toiminta mahdollistaa keskitetyt osto-, logistiikka- ja markkinointitoiminnan. Tätä kautta saadut volyymiedut Kultajousi siirtää suoraan asiakkaille kilpailukykyisten hintojen, korkean laadun ja ystävällisen palvelun muodossa.

Myymäläverkostomme kattaa jo lähes kaikki suurimmat kaupungit ja taajamat. Löydät meidät useimmista kauppakeskuksista, suurimmista hypermarketeista sekä keskeisiltä paikoilta kaupunkien keskustoissa.  Myymälät suunnitellaan aina siten, että ne ovat mahdollisimman avaria, valoisia ja tuotteiden esillepano on toteutettu asiakasystävällisesti.

Meille on tärkeää, että sinä asiakkaana pystyt vapaasti tutustumaan myymälässämme yksilölliseen valikoimaamme ja joka kuukausi esiteltäviin uutuustuotteisiimme. Valikoimamme suunnitellaan niin, että se sisältää oikeassa suhteessa kiinnostavia kotimaisia ja kansainvälisiä tuotteita.  Kaikki myymälämme toteutetaan niin, että tuotteet ovat inspiroivassa ympäristössä esillä hintoineen tuoteperheittäin. Sesonkien uutuudet ja kiinnostavimmat tuotteet esitellään lähes kaikkiin kotitalouksiin jaettavilla tuotekuvastoilla 6-8 kertaa vuodessa.  Uutuustuotteista jaamme myös tietoja kanta-asiakkaillemme henkilökohtaisilla katalogeilla, sähköposteilla sekä teksti- ja multimediaviesteillä. Kanta-asiakkaaksi liittyminen kannattaa. Suuri osa tuotteistamme on myynnissä myös verkkokauppamme kautta. Myös verkkokaupan tuotteisiin liittyvissä lisätieto- ja muissa kysymyksissä neuvomme mielellämme kaikissa myymälöissä.

Ympäristö-, vastuu- ja kotimaisuusasioihin kiinnitämme yhä kasvavassa määrin huomiota. Osa kotimaassa valmistamistamme tuotteista, kuten Princess-korut, ovat Avainlippu- ja Design from Finland -merkittyjä. Myymälämme sisustukset ja kalustukset ovat kotimaisia. Valaistus myymälässä on yksi suurimmista lämpökuorman tuottajista ja sähkönkulutuksen eristä. Energiankulutusta ja lämpökuormaa pienennetäänkin jatkuvasti mm. siirtymällä led-valaistuksen käyttöön niin perus-, kohde- kuin mainosvalaistustenkin käytössä. Kaikki pakkausmateriaalimme kierrätetään ja olemme Pakkausalan ympäristörekisterin jäseniä. Ulkomaiset toimittajat ovat luonnollisesti tärkeitä, jotta voimme palvella asiakkaitamme muodin viimeisimmillä uutuuksilla myös maailmalta. Näidenkin toiminnalle asetamme tiukat eettiset vaatimukset ja pyrimme valvomaan tuotanto-olosuhteita paikallisesti. Tuoteorganisaatiomme ja konsernin CSR Corporate social responsibility-toiminto suorittavat jatkuvasti tätä valvontaa. CSR toimii myös läheisessä yhteistyössä kansainvälisen BSCI Business Social Compliance Initiative- järjestön kanssa.

Historia

Kultajousi on perustettu vuonna 1967 perheyrityksenä, jonka ensimmäiset myymälät sijaitsivat Hämeenlinnassa. Yrityskauppojen myötä Kultajousi kasvoi vähitellen valtakunnalliseksi kultasepänliike-ketjuksi. Suurin kasvupyrähdys tapahtui 2000-luvun alussa, jolloin yritys osti useita Kultasepänliikkeitä mm. Helsingistä.

Uusi kasvupyrähdys alkoi vuoden 2006 lopussa, kun Kultajousi yrityskauppojen kautta yhdistyi ruotsalaisen Iduna AB:n kanssa, muodostaen pohjoismaisen konsernin johon kuului yhteensä 250 kultasepänliikettä Suomessa ja Ruotsissa.

Vuonna 2017 Kultajousi juhli 50-v juhliaan yhdessä 100 vuotiaan Suomen kanssa. Yli 50 vuoden ajan Kultajousi on palvellut suomalaisia asiakkaitaan kaikissa kello- ja korualan tarpeissa, luotettavasti ja asiantuntevasti.

Katso Kultajousen myymälät täältä.

Lisätietoja antaa:

Markkinointijohtaja Tomas Nyberg, p. +358 207 417 615 tai tomas.nyberg(ät)kultajousi.fi

 

25.09.2018