X


Tommi Soidinmäki

"Luovuus on kyky tuottaa tarkoituksellisesti jotakin uutta tai ainutlaatuista; 
jotakin omannäköistä.
Luovuuden sydän asuu rohkeudessa".(Totuus on tuolla jossakin, POA Books, 2005)

Edellä mainittuja lauseita olen miettinyt useamman vuoden ajan.
Jo pikkupojasta lähtien olen elänyt jossain muualla - omassa maailmassani. 
En ole antanut negatiivisten energioiden tai puheiden tukahduttaa sitä pikku poikaa sisälläni joka kirjoitti jo kauan sitten ala-asteiässä ensimmäisiä käsikirjoituksia, tutki luonnonmullistuksia ja halusi nähdä maailman omalla tavallaan.

Viime vuonna sain laajentaa kenttääni laulajan ja näyttelijän töiden lisäksi myös vaate- ja korusuunnitteluun. Maaliskuussa 2018 julkaistiin ensimmäinen Ekso-korusarjani, josta on tullut myyntimenestys ympäri Suomea. Syyskuussa 2018 saimme kansainvälisen yhteistyösopimuksen vaatebrändillemme Dubaissa. Haluan muistuttaa että ympärilläni on ollut valtavan monta mieletöntä osaajaa, keiden kanssa olen saanut itseäni toteuttaa. Kukaan täällä ei pärjää yksin!

Viime vuoden lopulla sain viestin Kultajousen toimitusjohtajalta Katja Warbornilta että lähtisin suunnittelemaan sydän- ja elämä-aiheista korusarjaa. Aluksi naurahdin hänelle ja ajatukselle - ettei sitten yhtään haastavampaa kokonaisuutta olisi tarjolla. Mutta tartuin haasteeseen ja suunnittelin jouluna luonnokset koruista 'Sydän sydämessä' sekä 'Ikuisuus'. Tammikuussa oli palaveri ja luonnokset menivät läpi. Warborn tiimeineen halusi myös kappaleen joka tukisi näkemyksiäni koruista; silloin mukaan astui Maki Kolehmainen tuotantotiiminsä kanssa. Maki halusi että kirjoittaisin tekstin itse, olivathan uudet korutkin kynästäni. Tätä jouduin puntaroimaan hetken aikaa, sillä tein ensimmäisen oman tekstini vasta edelliselle levylle (Jumalten virsi). 

Niinkuin koruihin myös teksteihin liittyy aina tarina. Tarina minusta. Tarina sinusta. Tarina meistä, jotka kuljemme pisteinä avaruuden teillä. Tarinat ohjaavat meitä!

'Sydän sydämessä' -korun ja laulun tarina avautui minulle selkeästi - tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset elämässä, ja kaikki he jotka ovat tukeneet uraani käymällä keikoilla ja muissa eri produktioissa; teidän kaikkien avulla olen päässyt tähän asti. Siitä ajatuksesta syntyi korun muoto ja sen kautta teksti.
'Ikuisuus' -koru kuvaa puolestaan elämän mittaista matkaa jota jokainen meistä kulkee tavallaan, 'Infinite'-hengessä.  

Olen onnellinen että saan juhlia tänä vuonna 15- vuotista uraani monin eri tavoin: keikoilla, konserttikiertuein sekä teatterilavalla. Tämä on se josta se pikkupoika haaveili ja nyt se on toteutunut.

"Sydän sydämessä, oot sä mun vieläkin.
Sydän sydämessä, kuljetaan yhdessä tänäänkin.
Sydämemme kirjoittaa, tarinaa.
Käsikirjoitusta meidän kahden vaan.
Teot voidaan harkita,
ja lauseet valita."

-Tommi
Lue lisää

21
  229

 

Tommi Soidinmäki Kaksoisliekki hopeakaulakoru, pystykuvio

_20151160

79,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Kaksoisliekki rannekoru

_20148314

49,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Kaksoisliekki hopeakaulakoru

_20148313

59,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Kaksoisliekki hopeasormus

_20148312

29,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Kaksoisliekki hopeakorvakorut

_20148311

25,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Koivun lehtiä, kaulakoru

_20139998

229,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Koivun lehtiä, kaulakoru

_20139997

59,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Koivun lehtiä korvakorut

_20139996

34,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Tulisielu, tappikorvakorut

_20120676

21,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Tulisielu, kaulakoru kullattu

_20120673

59,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Tulisielu, kaulakoru

_20120672

99,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Sydän sydämessä, koukkukorvakorut

_20112181

34,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Sydän sydämessä, tappikorvakorut

_20112179

29,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Ekso, koukkukorvakorut

_20107822

39,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki, Sydän sydämessä

_20105240

69,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Tommi Soidinmäki Ekso, riipus

_20084818

79,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää