X


Äitienpäivä

 

KAUNEIMMAT LAHJAT ÄITIENPÄIVÄÄN KULTAJOUSESTA

Muista äitiä 14.5.

 

Äitienpäivää on vietetty Suomessa vuodesta 1918 asti. Ensimmäisen kerran äitienpäivää vietettiin Alavieskassa heinäkuussa. Myöhemmin, vuonna 1947 äitienpäivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi, ja tällöin äitienpäivän ajankohdaksi vahvistui toukokuun toinen sunnuntain. Vuonna 2023 äitienpäivää vietetään sunnuntaina 14.5.

Äitienpäivänä omaa äitiä, mummia, mummoa tai vaikka omien lasten äitiä on perinteisesti muistettu äitienpäivälahjalla. Kaunis ja ajatuksella valittu äitienpäivälahja ilahduttaa taatusti rakasta äitiä. Jos äidin mieltymykset eivät ole tiedossa anna helppo äitienpäivälahja eli Kultajousen lahjakortti äidille. 

Mitä lahjaksi äitienpäivänä

Tälle sivulle olemme koonneet lahjaideoita äidille. Äitienpäiväkoru on klassikkolahja, joka ilahduttaa vuodesta toiseen, ja jota kantaessaan muistuvat mieleen kaikki ihanat yhteiset muistot. Äitienpäivälahja voi oikeastaan olla mikä tahansa koru, joka miellyttää äidin silmää ja istuu hänen tyyliinsä. Äitienpäivälahja saa siis näyttää äidin persoonaa!

Anna äidille lahjaksi kevään uutuuksia! Tämän kevään trendejä ovat esimerkiksi herkullisen väriset kultaiset korusetit, sekä kauniit kelta- tai valokultaiset timanttikorusetit. Kaunis hopeinen korusetti ei sekään ole lainkaan huono vaihtoehto kun mietit mitä lahjaksi äidille äitienpäivänä.

Äitienpäivälahja voi tyylikkään korusetin lisäksi olla myös esimerkiksi näyttävä timanttisormus. Laajasta timanttisormusvalikoimastamme löytyy taatusti sopiva äitienpäivälahja jokaisen äidin mieleen. Kevään trendejä ovat upeat Princess uutuudet, kauniit värikivelliset sormukset. Story of Love timanttisormusvalikoima on puolestaan täydentynyt trendikkäillä ovaaleilla timanttisormuksilla. Ovaalia muotokieltä nähdään niin ikään uusissa Fenia laboratoriotimanttisormuksissa.

Lahjaideoita äidille

Useimmat äidit rakastavat koruja, joten mikä olisikaan toivotumpi äitienpäivälahja kuin koru äidille! Kotimaista muotoilua arvostavalle äidille lahjaksi sopii erinomaisesti jokin Kalevala malliston koru. Klassisempien korujen ystävä löytää omat suosikkinsa Kalevala Originals mallistosta, ja uutuuksista kiinnostuneelle äidille sopii erinomaisesti Kalevalan kevään uutuus Anni Ruuthin suunnittelema Kesäyön ruusu.

Kaulakoru äidille on yksi suosituimmista valinnoista, kun etsitään täydellistä lahjaa äidille. Kauniilla sydänriipuksella kerrot äidille, kuinka tärkeä hän on. Sydänriipusten laajasta valikoimasta löydät jokaiselle äidille sopivan riipuksen aina edullisista hopeariipuksista näyttäviin timanttiriipuksiin. Katso myös best seller tuotteemme timanttikaulakoru, jossa suloiset sydämet. 

Mikäli sydänriipus ei ole äidin juttu, voi kaulakoru äidille voi olla myös klassisempi riipus. Kultainen kirjainriipus taikka elegantti helmiriipus ovat myös mitä mainioimpia vaihtoehtoja. Tutustu myös Pirami -helminauhoihimme sekä laajaan kaulakoruvalikoimaamme ja löydä täydellinen äitienpäivälahja!

Helppo äitienpäivälahja

Toisinaan eteen sattuu tilanne, jolloin on vaikea löytää äidille lahja. Myymälöissämme sekä verkkokauppamme chatissa sinua palvelevat alan ammattilaiset, jotka auttavat mielellään sopivan lahjan löytämisessä. Katso myös lisää lahjaideoita äidille tästä.

Kultajousen lahjakortti on helppo äitienpäiväkortti joka ei voi mennä pieleen. Sinä valitset lahjakortin summan ja äiti valitsee mieluisan lahjan laajasta valikoimastamme. Helppoa ja nopeaa! Tilaa Kultajousen lahjakortti tästä.


Jokainen äiti on tärkeä ja Kultajousen valikoimista löydät äitisi arvoisen lahjan. ONNEA ÄITI!
Lue lisää

9
  9032

 

Princess Charlene timanttisormus 0,21ct keltakulta

51143

872,00 € 1090 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Leijona 5170-3406 Törnävä naisten rannekello

49715

89,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Valoisa rengaskorvakorut hopea

45698

105,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Valoisa iso riipus hopea

45697

145,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Princess Grace timanttisormus 1,55ct valkokulta

45570

3832,00 € 4790 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Princess Charlene timanttisormus 0,21ct valkokulta

45067

952,00 € 1190 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Lumoava Rakkain kaulakoru

44498

99,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Haave korvakorut, puolirengas

42060

145,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Haave rannekoru

42059

135,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Haave kaulakoru

42058

145,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Lumoava Hali, minikorvakorut

41423

49,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Hopeinen riipus, äidille

41024

19,90 € 24,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kultaiset rengaskorvakorut, kierteet 15mm

40391

159,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Story of Love Helsinki timanttisormus 0,70ct keltakulta

39992

1992,00 € 2490 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Mood Plated hopeinen kapea sormus, zirkoniarivi

36716

35,90 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Hopeinen sormus, tupla zirkonia rivit

36446

49,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Elämän roihu miniriipus

35630

95,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Best seller

Princess Henriette timanttisormus 0,44ct valkokulta

33947

1512,00 € 1890 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Kalevala Elämän roihu pieni riipus

33748

145,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää

Lumoava Hali kaulakoru, miniriipus 45/50 cm

32645

59,00 € 69,00 €

Saatavilla verkkokaupasta

Lue lisää